Näin ammattilainen hoitaa ihoa

Kosmetologin vinkit ihonhoitoon: Näin saat ihostasi tasaisen


Tasainen iho on monen toiveissa. Tasaisuudella voidaan tarkoittaa ihon värin tai sen pinnan tasaisuutta. Ihot voivat olla epätasaisia eri tavoin. Tässä muutama vinkki tasaisuuden ja hyvin toimivan ihon saavuttamiseksi.

1. Kosteuta, kosteuta, kosteuta.

Ihon pinnalta haihtuu päivittäin vettä ja varsinkin talviaikaan se saa ihon pinnan kuivumaan ja tuntumaan karhealta. Ihon pinta tarvitsee siis ulkoapäin tuotua lisäkosteutta eli kosteusvoidetta. Kuiva ja karhea iho tarvitsee kosteuttavien ainesosien lisäksi kosteutta sitovia aineita, jotta iholle tuotu kosteus ei heti haihdu. Esimerkiksi mehiläisvaha estää kosteuden haihtumista ja tekee ihon pinnasta heti sileän.

2. Puhdista hellävaraisesti.

Rasvaiselle iholle kertyy helposti ihon talin lisäksi kuivaa ihosolukkoa ja päivän mittaan pölyä niin ulkoa kuin sisältä. Tämä ”cocktail” tukkii helposti ihon huokosia ja johtaa näin finneihin. Rasvaista ihoa ei kuitenkaan kannata puhdistaa kovin kuivattavilla tuotteilla, sillä ihon turha kuivattaminen saa vain talin jäämään kuivan ihokerroksen alle ja finnit saattavat olla jopa mahtavampia. Säännöllinen ihon puhdistaminen aamuin illoin estää talin kertymisen huokosiin ja irrottaa osittain kuivaa solukkoa. Puhdistustuotteissa esimerkiksi kevyet hedelmähapot kuorivat ja samalla kosteuttavat. Puhdistusaineissa on hyvä olla myös kosteuttavia aineita, kuten aloe veraa.

3. Kuori.

Ihoa hellävaroen kuorimalla saa ihon pinnan kuollutta pintasolukkoa irtoamaan jolloin kosteusvoiteen hoitavat ainesosat pääsevät paremmin hieman syvemmälle ihoon hoitaen sitä tehokkaammin. Myös rasvainen iho hyötyy kuorimisesta, sillä se toimii yleensä liiankin tehokkaasti tuottaen ylimääräistä talia ja ihosolukkoa. Kuorimalla ylimääräinen tali pääsee tehokkaammin ulos huokosista. Entsymaattiset kuorinnat sopivat niin herkälle kuivalle kuin rasvaisellekin iholle. Liian kovat kuorivat rakeet saattavat ärsyttää ihoa turhaan.

4. Suojaa.

Iho, varsinkin ohut iho, paksuuntuu auringonvalon vaikutuksesta. Auringon uv-säteily myös poistaa tulehdusta. Monet kokevatkin ihonsa olevan kesäisin parempi. Liikaa auringossa ei kuitenkaan kannata suojaamatta olla, sillä aurinko vahingoittaa ihoa ja seurauksena ihoaan tulee näkyviä pigmenttimuutoksia tai ihon couperosa voi pahentua. Talvella iho on hyvä suojata kosteusvoiteella, sillä iholta kylmässä haihtuva kosteus kuivattaa sitä ja kuiva iho on altis myös couperosalle joka voi kehittyä ihotauti rosaceaksi eli ruusufinniksi. Ihon suojaaminen aurinkovoiteella kesäisin ja kosteusvoiteella talvisin ehkäisee muutoksia.

Ihon tasaisuus ei siis tarvitse paljoa. Ennaltaehkäisy puhdistamisella ja kosteuttamisella, hellällä kuorinnalla ja auringolta suojaamisella on helpompaa kuin jo syntyneiden vaurioiden hoito.

-Maria Kaarnakari, kosmetologi ja ihonhoidon ammattilainen-

Aurinko ja iho